Alho-urpo

Reilu Naantali, tyytyväisten kuntalaisten kaupunki

  70  Urpo Alho

urpo.alho@naantali.fi

Kotikunta: Naantali

Ammatti: laitosmies, eläkkeellä

 

Hei kuntalainen

Olen asunut Naantalissa vaimoni Riitan kanssa vuodesta 1962. Harrastuksiini kuuluu yhteiskunnallisten asioiden hoitamisen lisäksi penkkiurheilu, ykkösenä jalkapallo, sekä klassinen musiikki. Ammattiyhdistystoiminnassa olen edelleen mukana paikallisen metalli-ammattiosaston puheenjohtajana.

Sosialidemokraattisena kaupunginvaltuutettuna ja -hallituksen jäsenenä olen päätöksenteossa aina mielestäni toiminut "pienen" ihmisen puolesta ja Naantalissa toimivien yritysten parhaaksi.

Elinvoimainen, tyytyväisten kuntalaisten kaupunki tarvitsee hyvät ja joustavat päivähoito- ja terveyspalvelut sekä ikääntyvän väestön hoivan.Nuoria tulee kannustaa koulutukseen. Heille tulee myös järjestää mahdollisuudet vapaa-ajantoimintaan, kuten kaikenikäisille kuntalaisille. Kaikkien tilojen tulee olla ajanmukaiset, viihtyisät ja turvalliset.

Palveluliikenteen kehittäminen laajenevassa kunnassa on erityisen tärkeää. Yleiseen turvallisuuteen tulee kiinnitää entistä suurenpaa huomiota, ettei kenenkään tarvitse tuntea oloaan turvattomaksi.

YKSIN EI KETÄÄN JÄTTÄÄ SAA. YHDESSÄ PAREMMIN JAKSETAAN.

 

Takaisin